pari kysymystä aloittelevalta

Täällä voit kysyä neuvoja havaintojärjestelmän käytöstä.
Markkuli
Viestit: 15
Liittynyt: 06 Heinä 2012, 18:06

pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja Markkuli » 06 Heinä 2012, 18:21

Hei!

uutena käyttäjän olen vähän ihmetellyt haivaintosyöttöjärjestelmää. Monen kommervenkin jälkeen käyttö alkaa sujua. Hyvin tarkasti tiedot pystyy ilmoittamaan(jos osaa) mikä on varmasti hyvä!
Sain parikymmentä vuotta sitten lintuinnostuksen ja opettelin noita isompia lintuja noin vuoden. Pikkulinnut oli niin hirveän pieniä (ja on edelleen) ja sävelkorvaa tai musikaalisuutta ei oikein ollut että olisi jaksanut ääniä opetella (rumpali). Nyt on musiikkia vähän opiskeltu ja alkaa jo nuo sirkuttajatkin erottumaan toisistaan ja kiikarit on aina matkassa. Kiitos mukavan tiira-palvelun joka viritti lintuharratuksen uudestaan. nyt olisi kiva opetella kaikki siivekkäät mitkä eteen sattuu ja pitää päiväkirjaa netissä ihan huvin vuoksi.
Kuitenkin näistä löydöksistä saattaisi olla jopa jotain hyötyäkin mahdollisesti, siksipä ajattelin pyrkiä oikeaoppiseen merkintään. Pari asiaa ihmetyttää. Eli mikä on rev:in ja Pysrev:in ero? Onko pysyvä reviiri siis ympärivuotisille samassa paikkaa asuville lintusille ja/tai mahdollisesti muuttolinnuille jotka vuodesta toiseen pyörii samoilla alueilla, joista voisi kuvitella päättelevänsä että hyö olis samat tiput jotka viime vuonnakin siellä puskassa piipitti? Ja sitten rev vain yhden vuoden reviirille, jossa lintua ei muista ainakaan viime vuonna nähneen? Huomasin tuon rev:in vasta äskkettäin ja olen laitellut vain pysreviä jos vaikka viikon olen huomannut jonkun linnun laulavan samassa paikassa.
Toinen kysymys mikä nyt tuli mieleen on, että mitä eroa perushaussa on omissa ilmoituksissa ja omissa havainnoissa. Sama lista tuntuu tulevan kummastakin.
Tämmöiset tuli nyt mieleen, vastailkaa jos jaksatte :-)

tjk+sslty
Viestit: 115
Liittynyt: 16 Marras 2008, 16:01
Viesti:

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja tjk+sslty » 07 Heinä 2012, 20:00

moro, joo eiköhän tuo reviiri-juttu, ole kuin sen olet tuohon kirjoittanutkin.

sitten tuo omat hav. / omat ilm.
Kaikki sinun ITSE havaitsemat ja tiiraan kirjaamat havainnot tulevat haulla " omat havainnot".
Taasen, jos naapurisi on nähnyt vaikkapa kurjen ja haluat sen tiiraan kirjata, pilkulleen oikein. Kirjaat täten havainnoitsijaksi naapurisi ja itse olet siten ilmoittaja. Nämä kaikki sinun ILMOITTAMAT hav. tulevat haulla "omat ilmoitukset".

Markkuli
Viestit: 15
Liittynyt: 06 Heinä 2012, 18:06

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja Markkuli » 07 Heinä 2012, 20:33

Kiitos vastauksista, ei nyt heti tule mieleen muuta ihmettelyn aihetta...

timo
Viestit: 148
Liittynyt: 03 Huhti 2011, 15:00

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja timo » 08 Heinä 2012, 11:09

Pieni lisäneuvo!
(Minulta meni ainakin vuosi ennen kuin tajusin.)
Naapurin havaintoa ilmoitettaessa oma nimi pitää tyhjentää ja kirjoittaa vain muut havainnoijat.

T:Timo

Markkuli
Viestit: 15
Liittynyt: 06 Heinä 2012, 18:06

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja Markkuli » 08 Heinä 2012, 13:12

No taidan jättää nyt naapurin rauhaan vielä toistaiseksi. Ehkä vuoden päästä sitten pimputan ovikelloa mitä lintuja hän on nähnyt :-). On tässä kieltämättä opeteltavaa, mutta kyllä sitten lintumiehet tietävät sentilleen missä se lintu on ja mitä teki. Hauska ja mielenkiintoinen järjestelmä tämä Tiira. Koetan aluksi laittaa vain tiedot mistä olen varmoja. eiköhän se perustieto ole tärkein, että mikä ja missä ja miten paljon ja mahdollisesti mitä teki ja minne suuntaan vai oliko kenties paikallaan.

O-P
Viestit: 180
Liittynyt: 20 Maalis 2006, 12:39

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja O-P » 10 Heinä 2012, 13:29

tjk+sslty kirjoitti:...Kaikki sinun ITSE havaitsemat ja tiiraan kirjaamat havainnot tulevat haulla " omat havainnot".
Taasen, jos naapurisi on nähnyt vaikkapa kurjen ja haluat sen tiiraan kirjata, pilkulleen oikein. Kirjaat täten havainnoitsijaksi naapurisi ja itse olet siten ilmoittaja. Nämä kaikki sinun ILMOITTAMAT hav. tulevat haulla "omat ilmoitukset".
Pakko vähän oikaista/tarkentaa tätä kohtaa: "Omat ilmoitukset" -haulla löytyvät vain ne havainnot jotka olet itse omin käsin naputellut Tiiraan. Se, onko havainnoitsijana sitten naapurisi tai sinä itse ei ole ratkaisevaa, vaan se kuka havainnon on Tiiraan syöttänyt. "Omat havainnot" -haulla sen sijaan löytyvät edellisten lisäksi myös kaikki ne Tiiraan tallennetut havainnot jotka joku retkikaverisi on ilmoittanut ja joissa olet mukana yhtenä havainnoitsijoista (tämä edellyttää että sinut on lisätty havaintoon nk. kaverihaun kautta, eikä vaan kirjoitettu nimeä tekstikenttään).

t. O-P. Liinalaakso

O-P
Viestit: 180
Liittynyt: 20 Maalis 2006, 12:39

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja O-P » 10 Heinä 2012, 13:35

Markkuli kirjoitti:...Koetan aluksi laittaa vain tiedot mistä olen varmoja. eiköhän se perustieto ole tärkein, että mikä ja missä ja miten paljon ja mahdollisesti mitä teki ja minne suuntaan vai oliko kenties paikallaan...
Juuri näin! Idea ei ole että jokaiseen tekstikenttään pitäisi yrittää "väkisin" keksiä jotain, tai tunkea mahdollisimman monta eri lyhennettä, vaan että kirjaa ne asiat mistä voi olla varma. Epävarmoiksi jäävistä asioista voi halutessaan kirjoittaa lisätietokenttiin.

t. O-P. Liinaalaakso

Markkuli
Viestit: 15
Liittynyt: 06 Heinä 2012, 18:06

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja Markkuli » 20 Heinä 2012, 12:10

No hei taas ja kiitos selvennyksistä! Alkaa tämä systeemi pikkuhiljaa avautumaan. Vielä tuli mieleen yksi asia. Jos ja kun kerran näin mökkirannassa 55 haahkaa joista noin 30 oli äitimuoreja ja 25 poikasia. Kun sitten syötän lomakkeeseen, niin siihen saa laittaa vain yhden puvun pukukohtaan. Onko parempi, että laittaa lisätietoihin 30ad+25pull ja ettei laita pukusarakkeeseen mitään. Vai laitetaanko pukusarakkeeseen jompikumpi ad tai pull kenties ja lisätietoihin se toinen mitä ei laitettu pukukohtaan, (tai jotenkin)?

timo
Viestit: 148
Liittynyt: 03 Huhti 2011, 15:00

Re: pari kysymystä aloittelevalta

Viesti Kirjoittaja timo » 20 Heinä 2012, 15:51

Hei!
Laita 30 ad ja sinisestä lisäärivi ja siihen 25 pull niin tiira laskee rivit yhteen ja lopputulos on 55 haahkaa.

T:Timo

Vastaa Viestiin