Ruokinnalla 6.11
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 07 Joulu 2008, 13:38
Ruokinnalla 6.11
Tarttisin näköjään tunnistusapua.
En ole paljon lintujen tunnistusta harrastanut, mutta tulee seurattua että mitä pihalla liikkuu. Tänään sattui paikalle joku tuntematon.
Paikka on sekametsän laidalla (rivitalon piha), Etelä-Pohjanmaalla.
Alkuviikosta kokeilin laittaa Lidlistä ostamaani metsälintujen ruokintaseosta (hirssi, hamppu, pellava, rypsi, kanariansiemen) männyntaimen oksalle, mutta alusta oli niin huonosti kiinni että parin tunnin päästä koko satsi oli kaatunut maahan, oksien ja sammalen sekaan. Aattelin että ne menee varmaan hiirille.
Mutta tänään huomasin että sen männyntaimen oksilla liikettä. Kattelin ensin että oisko pajulintu, mutta huomasin että sillä oli punertava päälaki, vähän niinkuin palokärjellä. Pitkään en ehtinyt sitä katsella, kun lensi närhi paikalle ja pelotti kaikki pienemmät pois.
Oli yleisväritykseltään pajulinnun tapainen, tasavärinen ruumis mutta punertava päälaki. Kooltaan korkeintaan talitiaisen kokoinen ja kuusitiaista suurempi. Nokka oli samantapainen kuin kivitaskulla, tai ainakin hennomman oloinen kuin tiaisilla.
Mikä saattaisi olla? Urpiainen tai punavarpunen se ei ainakaan ollut, enkä tiedä muita tuon kokoisia joilla on selvästi punertava päälaki.

- Viestit: 374
- Liittynyt: 09 Loka 2010, 05:01
Re: Ruokinnalla 6.11
moi punertavaa tai keltaista päässä on hippiäisellä ja tiklillä
kari
kari
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 07 Joulu 2008, 13:38
Re: Ruokinnalla 6.11
Ei noista kumpikaan.
Kuten sanoin, näkemäni oli värityksältään tasainen. Ei raitoja, ainoa värikontrasti oli punertava päälaki. Ja kooltaan ihan liian suuri hippiäiseksi, suunnilleen sinitiaisen kokoluokkaa.
Oppaiden selailun jälkeen en ole muuta sopivaa löytänyt kuin mustapääkertun: http://www.luontoportti.com/suomi/images/1697.jpg
On vaan sen verran harvinainen laji, että tuskin on tuo... Ellei sitten tosiaan ole mitään muuta mahdollista lajia mihin tuon voisi sekoittaa. Mutta havainnoksi en ainakaan uskalla laittaa.

moro se lintu voi olla hemppo ja myöskin urpiainen tai tundaurpiainen mutta
hemppo toden näköisin
kari
hemppo toden näköisin
kari
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 07 Joulu 2008, 13:38
Re: Ruokinnalla 6.11
Ei noistakaan mikään. Urpiainen on minulle tuttu laji, ja siihen verratuna näkemäni oli selvästi tasavärisempi, laikuton.
Se männyntaimi on tuossa ikkunan alla, ja nokka oli noita yksityiskohtia jotka näin selvästi: muistutti enemmän västäräkin tai kivitaskun nokkaa, siro ja terävän näköinen, ja hieman pidempi kuin tiaisilla. Ei tuollainen vankkarakeinen kuin hempolla, urpiaisella tai tiklillä.
Ja päälaen väri oli selvästi punertava, ei keltainen. Aluksi luulin että olisi pajulintu joka olisi luokannut itsensä, oli niin kuivuneen veren värinen päälaki. Joten ei hippiäinenkään.
Se männyntaimi on tuossa ikkunan alla, ja nokka oli noita yksityiskohtia jotka näin selvästi: muistutti enemmän västäräkin tai kivitaskun nokkaa, siro ja terävän näköinen, ja hieman pidempi kuin tiaisilla. Ei tuollainen vankkarakeinen kuin hempolla, urpiaisella tai tiklillä.
Ja päälaen väri oli selvästi punertava, ei keltainen. Aluksi luulin että olisi pajulintu joka olisi luokannut itsensä, oli niin kuivuneen veren värinen päälaki. Joten ei hippiäinenkään.
-
- Viestit: 374
- Liittynyt: 09 Loka 2010, 05:01
Re: Ruokinnalla 6.11
moro on viä yksi punapäinen laji pikkutikka mutta se on vähän tiaista isompi
ja se voi olla jokin alpiino
ja nyt tuli mieleen että tuon nokan perusteella lintu on alpiino punarinta
joka on tähän aikaan ruokinnalla

- Viestit: 148
- Liittynyt: 03 Huhti 2011, 15:00
Re: Ruokinnalla 6.11
Hei!
En ole mikään lituasantuntija, mutta kaiken lukemani perusteella lintu on sittekin mustapääkerttunaaras. Ei se niin kauhean harvinainen ole. Tänäkin vuonna lintua on tavattu suomessa 4735 kpl ja kaikki havainnot sopivat juuri sopivasti, etenkin verepunainen päälaki.
Terv: Timo

- Viestit: 26
- Liittynyt: 04 Elo 2014, 16:09
Re: Ruokinnalla 6.11
Ei mustapääkertulla ole punaista päälakea missään puvussa.
-
- Viestit: 574
- Liittynyt: 28 Maalis 2006, 14:17
- Paikkakunta: Littoinen
- Viesti:
Re: Ruokinnalla 6.11
Hei,aqu97chr kirjoitti:Ei mustapääkertulla ole punaista päälakea missään puvussa.
on vähän makuasia, minkä väriseksi mustapääkerttunaaraan päälaen värin arvioi. Minunkin mielestäni se on lämpimän ruskea, mutta saattaisi varmaan joissain olosuhteissa näyttää punertavalta? Kuten mainittiin, ei ole harvinainen laji; toki on jo vähissä näin marraskuulla, mutta silti viimeisen viikon ajalta on ilmoitettu 14 yksilöä eri puolilta Suomea.
t Kalle Rainio
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 07 Joulu 2008, 13:38
Re: Ruokinnalla 6.11
Selvä. Ehkä se sitten on mustapääkerttu.
Aattelin vaan että se olisi tähän aikaan vuodesta harvinainen kun tältä alueelta ei havaintoja näytä olevan kuukausiin. Tänä vuonna on jo käynyt useita minulle uusia lajeja, mm. pähkinänakkeli; alkoi tuntua mahdottomalta että taas olisi yksi uusi lisää.
...tälläisiä kuvia täällä ei oikein kehtais täällä esitellä, mutta varmistuksen vuoksi: http://i.imgur.com/04xuDq0.jpg
Aamuhämärässä kuvattu ikkunan läpi, joten kuva on mitä on... On nyt viidettä päivää tässä kierrellyt. Ehkä tuon uskaltaa havaintoihin pistää, mikäli ei ole mihinkään muuhun lajiin sekoitettavissa.
EDIT: Jaahas, ja heti kun tuon kirjoitin niin lennähti tämä paikalle: http://i.imgur.com/Q2jhzb5.png
Taitaa olla aika selvä juttu?

- Viestit: 115
- Liittynyt: 16 Marras 2008, 16:01
- Viesti:
Re: Ruokinnalla 6.11
jep. mustapääkerttu.