No, mitä tässä voi enempää sanoa:
Onneksi olkoon hyvästä havainnosta!
t. Joonatan K.
kotka eli maakotka vai merikotka?
-
Vieras
turhaanko epäilen?
Hello !
Muuten ihan kiva juttu, mutta Aulis Mäkimartti -nimistä henkilöä ei Suomessa ole maistraatin mukaan. Olisi mukava lähettää onnittelut kotkan kuvaajalle vaikka ihan henkilökohtaisesti sähköpostitse ?
Turhaanko epäluuloinen ?
t. Hannu Klemola, Lieto
Muuten ihan kiva juttu, mutta Aulis Mäkimartti -nimistä henkilöä ei Suomessa ole maistraatin mukaan. Olisi mukava lähettää onnittelut kotkan kuvaajalle vaikka ihan henkilökohtaisesti sähköpostitse ?
Turhaanko epäluuloinen ?
t. Hannu Klemola, Lieto
-
Vieras
Isämme vei kerran meidät perheenä linturetkelle liminganlahdelle. Siitä on jo aikaa, 90-luvun puolesta välistä. Olin silloin pikkuinen, mutta muistan sen retken hyvin.
Isämme oli aikanaan kovakin lintumies, meidän lasten silmissä. Isä rakensi linnunpönttöja ja piti lukua niiden asukeista omaan vihkoonsa. Hän tiesi mikä lintu oli pesinyt mihinkin pönttöön pesän rakennusaineiden perusteella.
Meillä oli pitkä päivä takana olimme katselleet limingalla koko päivän lintuja. Oli iltapäivä luontokeskuksella, kun pidimme lounastaukoa. Söimme pähkinöitä ja vaaleaa leipää pähkinävoin kera.
Paikalle saapui joukko lintuihmisiä isot kiikarit ja kaukoputket mukanaan. Hekin jäivät pitämään evästaukoa. Isä lähti käymään vessassa. Hän omisti vanhat (omistaa vieläkin) valtavan isot kiikarit, takuulla huomiota herattävät. Paluumatkalla hänet pysäytti eräs mies. Isä ja hän keskusteli vähän aikaa. Isä naytti innostuneelta. Muistan sen ilmeen, kun hän palasi autolle. "Näettekö tuon miehen, jonka kanssa juuri puhuin?" "Se on Dick Forsman, suomen kuuluisin lintumies!" Ja me katottiin sitä miestä. Sillä oli kihartuvat puolipitkät hiukset, mitkä olivat alkaneet hamaantumaan arvokkaasti. Kasvot olivat aika ryppyiset. Se oli vakuuttava näky.
He saivat lounaansa päätökseen. Seurasimme edelleen Forsmannia isän esimerkistä, kun hän alkoi kävelemään autojen välissä, jotka ilmeisesti kuuluivat retkikuntaan, jota hän johti. ”Enlantilaisia”, isä sanoi, ”ainakin kakskymmentä”. Sitten Hän alkoi tähyilemään taivaalle. Hyvin pian hän osoitti ylöspäin ja porukassaan sai miltei kaaoksen syntymään, kun kaikki ryntäs hänen luokseen. Jotkut raukat olivat jättäneet kiikarinsa autoon ja niitä kiireesti hakemaan. Heti miten siinä ne kaikki olivat Dick Forsmannin ympärillä, tiiraille suoraan ylös (siitä ei ole kuvaa, harmi). Mekin koitimme heti katsella omilla pikkukiikareillamme ja isä omilla jäteillään. Ei me nähty mitään. Englantilaiset, jotkut kilju, jotkut hyppi tasajalkaa innoissaa. Tunteen vähän laannuttua, ne kaikki kävivät taputtelemassa Dick Forsmannia selkään ja kättelemässä onnensa kukkuloilla. Me ei nähty sitä lintua silloin. Eikä rohjettu mennä kysymään. Paluu matkalla kotiin, isä kertoi juttuja, mitä Dick Forsman oli tehny ja nähny. Muistatko Dick tuon innostuneen ryhmän? Ja ethän pahastu vaikka susta vähän kertoilin?
En minä osaa arvostaa tuon linnun näkemistä tai sen kuvaamista, mulle olis riitäny maakotka, mutta! Se kun Dick Forsman määritti sen eikä kukaan muu osannu ja onnitteli vielä, se tuntui jo jossain. Tuntuu vähän samalta, kuin 20 englantilaista olis käyny taputtelemassa selkään! Tää on mahtava tunne! Kiitos Dick ilmestymisestäsi, varmasti kiireisenä lintuihmisenä, minun pieneen maailmaan! Sitä minä osaan arvostaa, ehkä pitkälti isäni ansiosta.
Sukumme on pohjoissuomesta ja siten minä olen erinäisten vaiheiden kautta päätynyt naapurivaltion puolelle. Ei siitä sen enempää.
Toki saa lähettää viestiäkin, jos niin haluaa.
Tällaiseen osoitteeseen: a.makimartti@luukku.com
Kunnia olisi saada lähettää kuvani tarsigeriin. Kävin katsomassa.
Ja mihin vielä mun kannatti kuva lähettää?
Isämme oli aikanaan kovakin lintumies, meidän lasten silmissä. Isä rakensi linnunpönttöja ja piti lukua niiden asukeista omaan vihkoonsa. Hän tiesi mikä lintu oli pesinyt mihinkin pönttöön pesän rakennusaineiden perusteella.
Meillä oli pitkä päivä takana olimme katselleet limingalla koko päivän lintuja. Oli iltapäivä luontokeskuksella, kun pidimme lounastaukoa. Söimme pähkinöitä ja vaaleaa leipää pähkinävoin kera.
Paikalle saapui joukko lintuihmisiä isot kiikarit ja kaukoputket mukanaan. Hekin jäivät pitämään evästaukoa. Isä lähti käymään vessassa. Hän omisti vanhat (omistaa vieläkin) valtavan isot kiikarit, takuulla huomiota herattävät. Paluumatkalla hänet pysäytti eräs mies. Isä ja hän keskusteli vähän aikaa. Isä naytti innostuneelta. Muistan sen ilmeen, kun hän palasi autolle. "Näettekö tuon miehen, jonka kanssa juuri puhuin?" "Se on Dick Forsman, suomen kuuluisin lintumies!" Ja me katottiin sitä miestä. Sillä oli kihartuvat puolipitkät hiukset, mitkä olivat alkaneet hamaantumaan arvokkaasti. Kasvot olivat aika ryppyiset. Se oli vakuuttava näky.
He saivat lounaansa päätökseen. Seurasimme edelleen Forsmannia isän esimerkistä, kun hän alkoi kävelemään autojen välissä, jotka ilmeisesti kuuluivat retkikuntaan, jota hän johti. ”Enlantilaisia”, isä sanoi, ”ainakin kakskymmentä”. Sitten Hän alkoi tähyilemään taivaalle. Hyvin pian hän osoitti ylöspäin ja porukassaan sai miltei kaaoksen syntymään, kun kaikki ryntäs hänen luokseen. Jotkut raukat olivat jättäneet kiikarinsa autoon ja niitä kiireesti hakemaan. Heti miten siinä ne kaikki olivat Dick Forsmannin ympärillä, tiiraille suoraan ylös (siitä ei ole kuvaa, harmi). Mekin koitimme heti katsella omilla pikkukiikareillamme ja isä omilla jäteillään. Ei me nähty mitään. Englantilaiset, jotkut kilju, jotkut hyppi tasajalkaa innoissaa. Tunteen vähän laannuttua, ne kaikki kävivät taputtelemassa Dick Forsmannia selkään ja kättelemässä onnensa kukkuloilla. Me ei nähty sitä lintua silloin. Eikä rohjettu mennä kysymään. Paluu matkalla kotiin, isä kertoi juttuja, mitä Dick Forsman oli tehny ja nähny. Muistatko Dick tuon innostuneen ryhmän? Ja ethän pahastu vaikka susta vähän kertoilin?
En minä osaa arvostaa tuon linnun näkemistä tai sen kuvaamista, mulle olis riitäny maakotka, mutta! Se kun Dick Forsman määritti sen eikä kukaan muu osannu ja onnitteli vielä, se tuntui jo jossain. Tuntuu vähän samalta, kuin 20 englantilaista olis käyny taputtelemassa selkään! Tää on mahtava tunne! Kiitos Dick ilmestymisestäsi, varmasti kiireisenä lintuihmisenä, minun pieneen maailmaan! Sitä minä osaan arvostaa, ehkä pitkälti isäni ansiosta.
Sukumme on pohjoissuomesta ja siten minä olen erinäisten vaiheiden kautta päätynyt naapurivaltion puolelle. Ei siitä sen enempää.
Toki saa lähettää viestiäkin, jos niin haluaa.
Tällaiseen osoitteeseen: a.makimartti@luukku.com
Kunnia olisi saada lähettää kuvani tarsigeriin. Kävin katsomassa.
Ja mihin vielä mun kannatti kuva lähettää?
-
KalleR
- Viestit: 574
- Liittynyt: 28 Maalis 2006, 14:17
- Paikkakunta: Littoinen
- Viesti: