Sivu 1/2

Omat havainnot "omiksi"

Lähetetty: 03 Loka 2006, 12:45
Kirjoittaja Vieras
Tervehdys!

Nyt on siis päässy käymään niin että Tiirasta löytyy havaintoja nimelläni, mutta ne eivät näy minun omalla tililläni. Siis toinen on ilmoittanut niitä ja ei ole laittanut minuun havainnoitsijiin "kaverilistan" kautta? mitä tehdä?

Lähetetty: 08 Loka 2006, 21:13
Kirjoittaja Peter-Uppstu
Tällä hetkellä helpoin tapa menetellä on pyytää kaveria muokkaamaan havaintoja niin, että myös sinä näkyisit niissä rekisteröityneenä havainnoijana. Tiiraan tullaan jatkossa tekemään sellainen ominaisuus, että oman nimensä voi lisätä toisten havaintoihin (ja saada ne havainnot siis myös "omiin havaintoihinsa").

Lähetetty: 11 Loka 2006, 15:01
Kirjoittaja Vieras
Se että oman nimen voi liittää toisten havaintoihin ei ehkä ole hyvä ratkaisu?
Saattaa tulla sekoilua. Näin myös laiskat voivat ratsastaa sillä, että joku syöttää ensin havainnon ja sitten muut vain lisäilevät omat nimensä. Kyllä periaatteena pitäisi olla, että jokainen syöttää omat havaintonsa tai sitten tuolla kaverisysteemillä. Mitä varmuutta on siitä, että joku lisäämällä oman nimensä on edes tuota havaintoa nähnyt? Henkilökohtaisissa syötöissä kukin vastaa omistaan.

Lähetetty: 11 Loka 2006, 16:51
Kirjoittaja Vieras
"Näin myös laiskat voivat ratsastaa sillä, että joku syöttää ensin havainnon ja sitten muut vain lisäilevät omat nimensä."

Tämähän on vain hyvä asia. Jos jokainen ilmoittaa kaikki havainnot itse, Tiirassa on useita rivejä samoista havainnosta, jotka kaikki näkyvät hakutuloksissa ym. Yhdistyskäyttäjät näitä sitten yhdistelevät.

Lisäämällä nimensä havaintoon, saa sen näkymään omissa havainnoissan, muttei lisää Tiiran ja yhdistyskäyttäjien kuormitusta. Erinomaista.

Lähetetty: 11 Loka 2006, 21:30
Kirjoittaja Vieras
Ei lainkaan hyvä idea, että lisäillään vaan nimiä toisten havaintoihin.

Ensimmäinen havainnon tekijä on voinut laittaa kellonajan, jolloin hän on linnun nähnyt, ja se joku toinen onkin nähnyt eri aikaan. Tässä on ensimmäinen vale.
Sitten havainnon ensimmäinen tekijä on laittanut tarkat tiedot linnusta, vaikkapa sen, että toisessa koivessa on rengas. Toinen ei rengasta ole edes pannut merkille ja jos se joku toinen on vielä linnun nähnyt eri aikaan, niin sotkuahan tästä vaan seuraa. Kaverithan ovat voineet katsella kahta ihan eri lintua. Sotkua tästä vaan seuraa.
Kellonajoilla ei silloin ole käyttöä, kun kaikki lykkäävät havaintonsa samaan ilmoitukseen, ja siinä on sen ensimmäinen kellonaika ainoastaan.

En aio lisätä toisten havaintoihin omaa nimeäni mm. juuri näistä syistä. Pyrin laittamaan linnusta mahdollisimman tarkat tiedot ja en halua, että sinne muut laittavat nimensä, koska he eivät edes yleensä samaan aikaan ole lintua nähneet eikä välttämättä edes samaa lintua.
Jos retkeilee useimmiten yksin, niin kuinka sinne voisi toiset havaintojaan laittaa, vaikka olisikin sama lintu, ovat nähneet linnun eri aikoina. Tällöin ei voi seurata kuinka kauan jokin lintu paikalla on ollut.

Saattaa olla, että yhdistyskäyttäjien kuormitusta helpottaa, mutta sotkee niiden havaintoja, jotka sitä arvokasta tietoa antavat. OLkaamme kaikki tyytyväisiä tästä, että meillä on Tiira ja jo se on suuri helpotus ja hieno asia kaikille. Tässä viestiketjussa yksi vieras, joka kannatti jokaisen mahdollisuutta lisätä nimiä, hän oli aivan varmasti yhdistyskäyttäjä!

Laitan havaintoni salaisiksi, jos tähän mennään, että havaintoihini kuka tahansa voi nimensä raapustaa. Sotkua siitä vaan seuraa. Monet laskevat esim. erilaisia lukuja jostain linnuista. Miten tällaiseen voi yhtyä, kun on laskenut eri summat?

ON aivan eri asia, jos kaveriporukalla mennään retkeilemään ja porukka sopii kuka havainnot laittaa ja laittaa myös muille näkyviin kaverilistan kautta.

Koontihavaintoihin en ota kantaa.

Lähetetty: 11 Loka 2006, 22:04
Kirjoittaja marjalintu
No mutta eikös tämän Tiiran pitänyt olla jokaisen oma henkilökohtainen havaintovihko? Mitä minä näen jatkossa, kun katson omia hakuja omista ilmoituksistani? Ei kai niihin suunnitella toisten pääsyä muokkaamaan omia henkilökohtaisia havaintojani?

Lähetetty: 12 Loka 2006, 01:29
Kirjoittaja Peter-Uppstu
marjalintu kirjoitti:No mutta eikös tämän Tiiran pitänyt olla jokaisen oma henkilökohtainen havaintovihko? Mitä minä näen jatkossa, kun katson omia hakuja omista ilmoituksistani? Ei kai niihin suunnitella toisten pääsyä muokkaamaan omia henkilökohtaisia havaintojani?
Tästä ei todellakaan ole kyse. Tähän mennessä on ollut kyse ainoastaan siitä, että jos havainnoija A on nähnyt jonkun linnun, niin havainnoija B voisi lisätä oman nimensä kyseiseen havaintoon havainnoijaksi. Havainnoija B ei pääse muokkaamaan havaintoa, vaan hän saa vain nimensä mukaan kyseiseen havaintoon.

Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä tätä edeltänyttä kommenttia (kirjoitettu 21.30), jossa oman nimen lisäämistä toisen havaintoon pidetään "ei lainkaan hyvänä ideana" ja että siitä seuraa vain sotkua. Jos on tehnyt samanlaisen havainnon oletettavasti samasta linnusta samalla paikalla samana päivänä, niin en näe mitään vikaa siinä, että voi liittää oman nimensä kyseisestä linnusta tehtyyn havaintoilmoitukseen sen sijaan, että tekisi havainnosta uuden havainnon. Vaikka nyt kun lehmähaikara oli Ylivieskassa ja paikalla kävi varmastikin satoja harrastajia, niin mitä pahaa siinä on jos lisää nimensä toisen ilmoittamaan havaintoon (oletettavasti) samasta linnusta? Kai sitä itse usein parhaiten tietää, että onkohan jonkun toisen havaitsema lintu mahdollisesti sama kuin itsensä havaitsema lintu - yhdistyskäyttäjän on usein paljon hankalampi lähteä tätä jälkikäteen arvuuttelemaan koontihavaintoja tehdessään.

Jos taas havainnosta on merkitty eriäviä tietoja (esim. eri lukumäärä tai eri kellonaika), niin sittenhän voi helposti tehdä uuden havainnon uusilla tiedoilla. Tai joka tapauksessa voi tehdä oman havainnon, vaikka tiedot olisivat samatkin - ei sitä mikään tule estämään jatkossakaan.

Nykyisellään moni ei viitsi ilmoittaa Tiiraan toisten jo ilmoittamia havaintoja, sillä he eivät halua aiheuttaa ylimääräistä työtä yhdistyskäyttäjille, jolloin Tiiran päiväkirjamahdollisuudet/-ominaisuudet (joita tulee lisää jatkossa) menevät osittain hukkaan. Jos toisen ilmoittamaan havaintoon voi lisätä oman nimensä, ei yhdistyskäyttäjän tarvitse tehdä mitään ylimääräistä ja ilmoitusaktiivisuus paranee.

Jälkikäteen havaintoon liittyneet henkilöt on kaiken lisäksi helppo pitää erillään havaintoilmoitukseen alkuperäisesti kirjatuista havainnoijista, joten tämän myötä ei ole pelkoa, että toiset voisivat yrittää "omia" havaintoilmoituksia itselleen tms.

Lähetetty: 13 Loka 2006, 10:08
Kirjoittaja oharma
Peter-Uppstu kirjoitti: Jos taas havainnosta on merkitty eriäviä tietoja (esim. eri lukumäärä tai eri kellonaika), niin sittenhän voi helposti tehdä uuden havainnon uusilla tiedoilla. Tai joka tapauksessa voi tehdä oman havainnon, vaikka tiedot olisivat samatkin - ei sitä mikään tule estämään jatkossakaan.

Nykyisellään moni ei viitsi ilmoittaa Tiiraan toisten jo ilmoittamia havaintoja, sillä he eivät halua aiheuttaa ylimääräistä työtä yhdistyskäyttäjille, jolloin Tiiran päiväkirjamahdollisuudet/-ominaisuudet (joita tulee lisää jatkossa) menevät osittain hukkaan. Jos toisen ilmoittamaan havaintoon voi lisätä oman nimensä, ei yhdistyskäyttäjän tarvitse tehdä mitään ylimääräistä ja ilmoitusaktiivisuus paranee.
Veikkasin että yksi parhaimmista vaihtoehdoista olisi se, että näihin tiiran havaintoihin saataisiin jo joskus alkujaan kuulutettu mahdollisuus liittää omahavainto itse toiseen havaintoon. Moneen otteeseen tästä on mielestäni sanottu että se voisi olla mahdollisesti tulossa joskus...

KUitenkin vain tällöin se ns. ilmoitusaktiivisuus kasvaa, oman nimen lisääminen johonkin ei oikeen ole ilmoittamisaktiivisuutta siinä mielessä kuin ehkä toivoisi. Lisäksi erityisesti harvinaisemmista ja mielenkiintoisista linnuista tulisi kannustaa kirjoitamaan lisätietoihin asioita, joita linnusta näki ym. mitä se teki.

Yksi lähtökohta tähän voisi olla vaikka se että omat havaitonsa voisi liittää yhdistyskäyttäjän tekemään koontihavaintoon. Tosin tietysti ongelmaksi voi tulla se että ilmoitetan täysin riipumattomia havaintoja selvästi eri linnusta samaan havaintoon. ja osaltaan ongelmaksi voi tulla myös eri kuntin alueella liikkuvat linnut.

Yksi toinen asia jonka joskus toivoisi tulevan (kuormittamaan) tiira olisi suora kommentointi mahdollisuus toisen havaintoon, ilman että tarvitsee lähettää sähköpostia ym. Tämä nyt on tietysti taas jostain extraa, ja ehkäpä pelkästään yhdistyskäyttäjille?

Lähetetty: 13 Loka 2006, 11:34
Kirjoittaja KalleR
oharma kirjoitti: Yksi toinen asia jonka joskus toivoisi tulevan (kuormittamaan) tiira olisi suora kommentointi mahdollisuus toisen havaintoon, ilman että tarvitsee lähettää sähköpostia ym. Tämä nyt on tietysti taas jostain extraa, ja ehkäpä pelkästään yhdistyskäyttäjille?
Tätä ominaisuutta on muutenkin toivottu, ja kannatan sitä itsekin. Mikäli kaikki voisivat kommentoida havaintoja, yhdistyskäyttäjien taakka vähenisi kun esimerkiksi tallennusvirheet, kuten väärät vuosiluvut esim taannoinen 1006- vuoden havainto, tulisivat raakatuksi pois koko Tiirayhteisön toimesta.

Kalle Rainio

Lähetetty: 13 Loka 2006, 19:38
Kirjoittaja Vieras
KalleR kirjoitti:" Mikäli kaikki voisivat kommentoida havaintoja, yhdistyskäyttäjien taakka vähenisi kun esimerkiksi tallennusvirheet, kuten väärät vuosiluvut esim taannoinen 1006- vuoden havainto, tulisivat raakatuksi pois koko Tiirayhteisön toimesta."

Tämä on selkeä virhe, mutta ihmettelen, mitä siitä seuraa, jos joka ikinen tiiralainen voisi muokata toisten havaintoja, muuttaa päivämääriä tai jopa lajin. Voi tulla väärinkäsityksiä, oikeakin tieto voi muuntua vahingossa vääräksi, eikä havainnon ilmoittaja enää tiedä itse, mitä muutoksia omiin havaintoihini on tullut. Jopa kiusantekokin on mahdollista? Ei ole enää intressejä laittaa havaintoja Tiiraan.

Kannattaa miettiä muita omien havaintojen tallennusmahdollisuuksia, jos kuka tahansa voi niitä jatkossa Tiirassa muuttaa. Kyllä havainnoitsijan itsensä täytyy omien havaintojen tietojen muuttamisesta tietää. Eihän enää voi itse vastata omista havaintoilmoituksistaan, jos joku toinen on niitä muokannut.

Noiden Tiiran virheiden korjauksen takia voisi olla se mahdollisuus, että laitettaisiin tiirafoorumiin yksi uusi osasto, jonne jokainen tiiralainen voisi kirjoittaa mahdolliset huomaamansa todennäköiset virheet Tiirassa ja tiiralaiset voisivat sieltä tiirailla, onko omia mukana ja voisivat ensi sijaisesti itse niitä korjata. Toinen juttu on se, että tiirafoorumissa ei taida enää kovin paljon väkeä käydä? Lintuverkossa voisi ilmoitella, että kävisivät välillä täälläkin. Paljonkos väkeä täällä on käynyt nykyään esim. yhden viikon aikana keskimäärin?

Samassa ajassa kun korjaa toisen havainnon, niin eikös samassa ajassa lähetä sähköpostia sille, joka havainnon on laittanut? Ja havainnon laittajan omalle tunnolle jääköön se, että mahdolliset virheensä korjaa. Ainakin yhdistyskäyttäjä näkee sähköpostiosoitteen ja muutkin käyttäjälistan kautta voivat lähettää postia kenelle tahansa tiiralaiselle. Eihän tämän pitäisi olla mikään ongelma? Havainnon ilmoittajan tulee todellakin saada tietää, mitä muutoksia hänen havaintoihinsa on tullut.. Käykö täällä vain yhdistyskäyttäjiä nykyään?

Tiiran piti olla jokaisen oma havaintovihko, eikös?

Lähetetty: 13 Loka 2006, 21:15
Kirjoittaja oharma
Joo-o. HIeman menee metsään... mutta metsässä on tietysti kivaa jos siell on lintusia lentelemässä.

Eli esitetty uuden toive ominaisuuden tarkoitus oli siis luoda mahdollisuus kommetoida jotain havaintoa, suoraan sitä katsoessa! Tyyliin havaintoon on kirjatu väärä kunta (koska kunta ei tule automaattisesti ja niitä on välillä vaikea arpoa kartasta) verrattuna kartan osoittamaan paikkaan, tai mm. päivämäärä on vahingossa mahdollisesti väärä ym.

Tiirassahan ei voi edes yhdistyskäyttäjä saatika tavallinen käyttäjä muuttaa jonkun toisen havaintoa, ei edes sellaista, jossa on kaverilistan kautta havainnoijana. Voi vaan esittää toiveen sähköpostilla että voisitko korjata jonkun pienen virheen. Mikä on osaltaan hieman työlästä jos yhdityksen alueella on paljon erheellisiä havaintoja. KOska kaikenvoisi helposti tehdä Tiirassa.

KOmmentointi puolen toteuttamisen helppoudesta en tiedä, mutta luulenpa että se voisi olla kohtuu työllä toteutettavissa.

Toisaalta tätä kauttahan voisi laittaa pyynnön jos on tipahtanut pois havainnoijista että voisitko lisätä mut tuohon havaintoon "olin se pitkä pitkätukkainen partaheepo joka kävi tornissa ja löysi sen linnun teille =) "

Ainakin suurin osa havainnoijista ottaa tälläiset korjausvinkit kiitollisuudella vastaan.

Lähetetty: 16 Loka 2006, 10:30
Kirjoittaja KalleR
oharma kirjoitti:Joo-o. HIeman menee metsään... mutta metsässä on tietysti kivaa jos siell on lintusia lentelemässä.

Eli esitetty uuden toive ominaisuuden tarkoitus oli siis luoda mahdollisuus kommetoida jotain havaintoa, suoraan sitä katsoessa! Tyyliin havaintoon on kirjatu väärä kunta (koska kunta ei tule automaattisesti ja niitä on välillä vaikea arpoa kartasta) verrattuna kartan osoittamaan paikkaan, tai mm. päivämäärä on vahingossa mahdollisesti väärä ym.

Tiirassahan ei voi edes yhdistyskäyttäjä saatika tavallinen käyttäjä muuttaa jonkun toisen havaintoa, ei edes sellaista, jossa on kaverilistan kautta havainnoijana. Voi vaan esittää toiveen sähköpostilla että voisitko korjata jonkun pienen virheen. Mikä on osaltaan hieman työlästä jos yhdityksen alueella on paljon erheellisiä havaintoja. KOska kaikenvoisi helposti tehdä Tiirassa.

KOmmentointi puolen toteuttamisen helppoudesta en tiedä, mutta luulenpa että se voisi olla kohtuu työllä toteutettavissa.

Toisaalta tätä kauttahan voisi laittaa pyynnön jos on tipahtanut pois havainnoijista että voisitko lisätä mut tuohon havaintoon "olin se pitkä pitkätukkainen partaheepo joka kävi tornissa ja löysi sen linnun teille =) "

Ainakin suurin osa havainnoijista ottaa tälläiset korjausvinkit kiitollisuudella vastaan.
Juuri niin, eli en puhunut muiden tallentamien havaintojen muokkaamisesta, vaan niiden kommentoimisesta. Kommentin saaja voisi sitten tehdä omaan havaintoonsa korjauksen, jos toteaa kommentin osuneen oikeaan.

Kalle Rainio

Lähetetty: 16 Loka 2006, 17:28
Kirjoittaja Vieras
Tiiraa markkinoitiin mm. sillä, että siinä on mahdollisuus omaan havainnointivihkoon. Kukaan ei siis saisi lisäillä mitään nimiä havaintovihkooni. Pitäkää nyt huoli siitä, ettei tätä mahdollisuutta tehdä.

Lähetetty: 16 Loka 2006, 23:06
Kirjoittaja Peter-Uppstu
Anonymous kirjoitti:Tiiraa markkinoitiin mm. sillä, että siinä on mahdollisuus omaan havainnointivihkoon. Kukaan ei siis saisi lisäillä mitään nimiä havaintovihkooni. Pitäkää nyt huoli siitä, ettei tätä mahdollisuutta tehdä.
Kuten aiemmin kirjoitin, niin nämä jälkikäteen toisten (itsensä) lisäämät havainnoijat on helppo pitää tietokannassa erillään ilmoittajan itsensä ilmoittamista havainnoijista, jolloin heidät voi hyvin jättää pois jokaisen henkilökohtaisesta havisvihosta jos näin halutaan. Eli ei huolta.

Lähetetty: 20 Loka 2006, 12:49
Kirjoittaja Vieras
Peter-Uppstu kirjoitti:Tällä hetkellä helpoin tapa menetellä on pyytää kaveria muokkaamaan havaintoja niin, että myös sinä näkyisit niissä rekisteröityneenä havainnoijana. ").
Ei kyllä jaksa tuollasella kuormittaa, on kuitenkin kyseessä satakunta havaintoa. Neuvoin kyllä kaveria ja nyt se laittelee sen kaverilistan kautta.

Peter-Uppstu kirjoitti:Tiiraan tullaan jatkossa tekemään sellainen ominaisuus, että oman nimensä voi lisätä toisten havaintoihin (ja saada ne havainnot siis myös "omiin havaintoihinsa").
Sittenhän siellä olisi kaksi kertaa oma nimeni, typerää